Fannie Bolton
(1859-1926)

               
   

ENTISEN ADVENTISTIN KOTISIVUT

     

"Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro." Aam.5:24, VKR

               

Aiheisiin

               

 

 FANNIE BOLTON’IN TUNNUSTUS  1901

 (Alla oleva on suomennos lyhennelmästä, joka löytyy internet-osoitteesta:
http://www.truthorfables.com/Fannie_Bolton_Confession_1901.htm   Kääntänyt: Kalervo)

Fannie Bolton, joka oli yksi Ellen G. Whiten monista sihteereistä, selittää hänen huhtikuun 1901 tunnustuksessaan sen,
miksi Ellen erotti hänet kolme kertaa.
Tulet huomaamaan, että Fannielle oli vaikeaa saada ”Profetian Henkeä” (Ellen G. Whiteä)
olemaan rehellinen niine lähteineen, joita White käytti kirjoihinsa.
Ellen tiesi, että jos sana leviäisi siitä että hän käytti maailmallisia lähdeteoksia,
niin ihmiset eivät enää uskoisi hänen saavan aineistonsa suoraan Jumalan valtaistuimelta kuten hän väitti.
Jos Ellen ei voisi tukkia Bolton vuotoa, niin silloin ihmiset näkisivät Ellenin sellaisena kuin hän oli, valehtelijana.
Katso myös John Kelloggin kirjettä E. S. Ballengerille koskien Ellenin lyömistä Fannieta kasvoihin. 

 

Tunnustus koskien ‘Jeesuksen Kristuksen Todistusta’ W.D.F. 445 1901 

. . .  Minun on täytynyt jossain määrin uskoa, että Sisar White oli Jumalan profeetta; mutta jotkut asiat,
jotka liittyivät toisten kirjoittajien materiaalin käyttöön ja toimitukselliseen asenteeseen,
jotka eivät olleet sopusoinnussa aikaisemman kouluopetukseni kanssa, eikä niiden ohjeiden kanssa,
joita maallisessa ja ei-inspiroidussa kirjallisuudessa on tapana käyttää,
käynnistivät minussa epäilyä ja kysymyksen siitä

miksi tätä yhteyttä ei täysin yleisesti tunnustettu, ja lainauksien lähdeteoksia mainittu, kuten maalliset kirjailijat tekivät.
 

Sisar White kirjoittaa lainauksista Suuren Taistelun johdannon lopussa seuraavasti:
Ne suuret tapahtumat, jotka ovat kuuluneet uskonpuhdistuksen kehitykseen menneinä aikoina, ovat historiallisia ilmiöitä,
Muutamissa tapauksissa, milloin joku historiankirjoittaja on käsitellyt tapahtumia siten, että niistä saa lyhyen,
mutta laajasisältöisen yleiskuvan asiasta, tai on esittänyt yhteenvedon tapahtuman yksityiskohdista tarkoituksenmukaisella tavalla,
olen lainannut hänen sanojaan.
Eräissä yhteyksissä ei täsmällistä lähdettä ole merkitty,
koska lainauksien tarkoituksena ei ole tähdentää asianomaisen kirjoittajan arvovaltaa,
vaan koska hänen lausuntonsa on sujuva ja voimakas esitys aiheesta.  

Tämä lähdemerkintöjen puute ja toimituksellisen asenteen tunnustamattomuus
yhdessä sisar Whiten inhimillisten heikkouksien kanssa;
hänen hämärä hengellinen käsityskykynsä ja vääristynyt totuuden
näkemyksensä
saivat aikaan sen, että unohdin työn pyhän luonteen,
ja minä kadotin suuressa määrin selkeän kuvan siitä, että työ sisar Whiten kautta oli ”Jeesuksen todistus”.

Monien vuosien ajan yritin saattaa sopusointuun sen, mikä työssäni minusta
näytti olevan ristiriidassa maallisen kirjallisuus-ohjeen kanssa,
joka vaatii kirjan tekijää tunnustamaan siteeraamaansa toisen kirjailijan sanoja ja
antamaan lähdetiedot kaikkiin teoksiin joista hän lainaa.
Väittämällä, että sisar White ei ollut vilpitön ja rehellinen tässä asiassa,
minä oletin edustavani tavallisen oikeuden periaatetta ja kirjallisuudellista rehellisyyttä. … 

. . . . Kolme kertaa minut erotettiin sisar Whiten työstä sen vuoksi,
että ilmaisin huoleni, yrittäessäni monta kertaa vilpittömästi löytää jonkun antamaan minulle perustellun selityksen
minua ahdistavaan hämmennykseen.
Suruni ja tuskani aiheuttama hätä ei ollut teeskentelyä, ja silti, ymmärtämättä erottamiseni syytä,
tein tunnustuksia jotka eivät koskeneet asian ydintä, koska olin sokea sille, ja vaikka tunnustaessani,
että olin jossain määrin aiheuttanut haittaa työlle, pidin kiinni siitä, että
sisar Whiten pitäisi tunnustaa lainaamiensa kirjailijoiden nimet ja jokaisen lähdekirjan, josta hän sai viittauksia ja ilmaisuja. . . . . . 
Sydämessäni kapinoin sisar Whiten saama epäoikeudenmukaista kunniaa 
hänen vastaanottaessaan ansaitsematonta kiitosta kirjoistaan ja artikkeleistaan,
jotka Marian Davis, minä ja muut olimme saattaneet julkaisukuntoon.
Kapinointini tässä suhteessa, yhdessä huonon terveyteni kanssa, johti minut lopulta jättämään työn Australiassa. …

Sisar White kirjoitti minulle hyvin ilkeän todistuksen,
ilmoittaen, että hänelle oli näytetty minun olevan hänen työnsä vihollinen,
sekä että olin esittänyt hänet väärässä valossa ja että vaikutusvaltani oli koitunut omaksi kohtalokseni.
Huolimatta tästä ilkeästä todistuksesta, minä pidin kiinni siitä ajatuksesta,
että se ei ollut minun ottamani asenne eikä minun puhumani sanat;
vaan se vaalimani henki, joka oli aikaan saanut epäilyt, ja näin pitkälle myönsinkin sisar Whitelle.
Sitten kun minut eristettiin työstä ja kirjallisesta tuotannosta,
ja minua pidettiin totuuden vihollisena, tunsin itseni hirvittävän väärin tuomituksi, ja
sain monilta sympatiaa kertomalla koettelemukseni ja tiedottaen vaikeuksistani. . . . . . 
Olen pyytänyt monia ihmisiä selittämään oletettuja yhteensopimattomuuksia yhteydessä hengen lahjaan,
mutta olen löytänyt vain harvoja, jotka voivat antaa minulle minkäänlaista valoa.
Olen suuressa kiitollisuuden velassa seurakunnan vanhimmille;  Irwinille, Olsonille ja Rupertille,
joiden henkinen syvä ymmärtämys on auttanut minua ajallisissa tarpeissani. 

. . . . .  Tulen tekemään henkilökohtaista työtä kun Jumala avaa sen mieleeni.
Menneisyydessä olen tunnustanut veli Prescottille ja muille, että minä olin esitellyt sisar Whiteä väärässä valossa,
ei sen vuoksi että olin todistettu syylliseksi, vaan koska sisar White oli sanonut niin,
ja koska minut oli sen perusteella suostuteltu tekemään näin , ymmärsin sen tai en.  

. . . Minä iloitsen tänään ”Jeesuksen Todistuksessa” ja kiitän Jumalaa siitä,
että hän on estänyt Sisar Whiteä seuraamasta minun tukahdutettua, korkeampaa viisautta ja oikeamielisyyttä ja
on estänyt häntä antamasta tunnustusta toimittajille tai alkuperäisille kirjoittajille;
mutta on antanut ihmisille väärentämättömän ilmaisun Jumalan mielenlaadusta.
Jos hän olisi tehnyt kuten olin toivonut hänen tekevän, niin hengenlahja olisi alentunut tavalliseen kirjailijanuraan,
sen tärkeys olisi kadonnut, sen arvovalta olisi heikentynyt ja sen siunaus maailmalle olisi mennyt hukkaan.
Olen luullut hänen sanojaan hyvin koviksi kun hän sanoi, että ”Saatanalliset vaikutukset” tekivät työtään kauttani,
mutta tänään voin ymmärtää, että hyökkäyksessä kauttani, olen ollut lohikäärmeen petetty väline,
lohikäärmeen, joka vihaa Jumalan käskyjä ja Jeesuksen Kristuksen todistusta. 

. . . . Mitä tulee sovintoon sisar Whiten kanssa, niin se tulee tapahtumaan Jumalan omana aikana.
Olen rukoillut, että välimme paranisivat ja jonain päivänä usvat tulevat kokonaan häipymään pois . . . . . .
Neljän vuoden ajan olen ollut seurakunnan vieroksuma.
Olen alistunut yksinäisyyteen ja kannan moitteeni kärsivällisesti.

 

FANNIE BOLTON

Aiheisiin