File:Chlop w dybach biernat z lublina zywot ezopa fryga krakow 1578.jpg  

TERVETULOA ENTISEN ADVENTISTIN KOTISIVUILLE

   
     

 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
Matt.7:2 VKR

   
     

Imatralaisessa Uutisvuoksessa, kirkollisten palstalla oli seuraavanlainen ilmoitus:

Miesten keskustelupiiri pe 12.1. klo 13 Txxxx Pxxxxxxlla, Kersantinkuja x.

   
   

Istuvatko kaikki kirkkojensa oppikiivailijat tiukasti kirkkonsa "jalkapuussa"?

       
 


Matkaa noin pari kilometriä, joten kävelin sisään.
Isäntäväki oli ystävällistä ja vieraanvaraista.
Isännän lisäksi viisi muuta osallistujaa olivat luterilaisia.
Näistä neljä eläkkeellä, yksi vielä työelämässä.
Kaksi ennestään tuttua minulle.

Tutkimme Roomalaiskirjeen 8. lukua jakeeseen 18 asti.
Keskustelu oli vilkas ja asiallinen.
Kaikki vaikuttivat uudestisyntyneiltä Jumalan lapsilta.

Sitten lipsahti pohdinta siihen,
että miksi on niin paljon kirkkokuntia ja lahkoja.
Esitin mielipiteenäni, että opillisissa asioissa kukin kirkkokunta ja herätysliike tulkitsee raamattua omalla tavallaan.
Opillisiksi asioiksi esitin muutamia vastakkaisuuksia,
mm. lapsikaste/uskovien kaste, naispappeus/miespappeus, sapatti/sunnuntai. 

Puheenvuoroista sai sellaisen vaikutelman, että nämä luterilaiset eivät voineet käsittää sitä, että miksi raamattua pitää tulkita.
Mielestään he eivät tulkitse, vaan uskovat niin kuin se on kirjoitettu.
Eli antoivat ymmärtää, että heillä on "Tunnustuskirjana Pyhä Raamattu".

Uskalsin myös lausua etten pidä johonkin opilliseen näkemykseen sitoutumista ratkaisevana pelastumiselle. 

Silloin tämä yhä työelämässä oleva, Sleyn saarnalupakirjan suorittanut sanoi muistaakseni näin:
”Uskonoppi on se selkäranka joka pitää kaiken pystyssä ja jonka ympärille kaikki liha rakentuu.” 

Tilaisuus päättyi joten en ehtinyt pyytää häntä tarkentamaan.

Onko näin?
Miten te ymmärrätte oppikysymysten ratkaisevuuden pelastukseen?
Toivon mielipiteitä opetukseksi.

kyti@mbnet.fi
 

(PS. Sunnuntaina 14.1.soitin hänelle ja meillä oli pitkä hyvä keskustelu, mutta se on jo eri juttu.)

 
 
   

Aiheisiin