Kun napsautat alla olevaa osoitetta, niin tulet
Desmond Fordin ystävien ylläpitämälle
The Great Invitation sivulle.
Sieltä voit edelleen mennä katsomaan
videolähetyksiä livenä.
(Click here for live video broadcast)
http://www.desford.org.au/home/index.php

 

ENTISEN ADVENTISTIN KOTISIVUT

   
    "Jokainen, jota vielä ruokitaan maidolla, on pikkulapsi, eikä sellainen kykene ottamaan vastaan syvällistä opetusta.
Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan.
Älkäämme siis enää viipykö Kristuksen opin alkeissa, vaan edetkäämme täyteen tietoon."
Hep.5:13-15
 
   

VAIKEA  TEOLOGINEN ONGELMA

 
       
 

Tämän tutkielman on kirjoittanut tohtori Desmond Ford ja vapaasti, aihekohtaisesti, kääntänyt Kalervo.
Kappalejako, lihavoinnit, sekä sanojen että lauseiden väritys ovat kääntäjän lisäämiä.
Englannin kielellä tutkielma löytyy kun napsautat:
 http://www.desford.org.au/home/skypage.php?keyid=76&parentkeyid=74
Kirjoittajan esittely:

Teologian tohtori Desmond Ford sai ensimmäisen tohtorin arvonsa Michiganin valtion yliopistossa USA:ssa
ja toisen tohtorin arvonsa hän sai Manchesterin yliopistossa Englannissa.
Hän on kirjoittanut yli 20 kirjaa mm. roomalaiskirjeestä, Danielin kirjasta ja Ilmestyskirjasta sekä muita kirjoja
kristityn elämästä ja Raamatun eri alueilta.
Ennen vuotta 1980 tohtori Fordilla oli huomattava virkaura seitsemännen päivän adventistien kirkkokunnassa.
Puolustaessaan taipumattomasti historiallista protestanttista oppia evankeliumin tulkinnassa,
ja osoittaessaan Raamatun perusteella adventistien ”Tutkivan tuomion” opin harhaopiksi,
antoi seitsemännen päivän adventtikirkko hänelle potkut kirkkokuntansa työstä,
teologian professorin ja pastorin virasta, elokuussa 1980.
Hänen kiistanalainen irtisanominensa kerrottiin ympäri maailmaa sellaisissa aikakauslehdissä kuin Time, Newsweek, ja Christianity Today.
Erottamisensa jälkeen hän perusti lahjoitusvaroilla toimivan, ei minkään kirkkokunnan alaisuudessa  toimivan,
”Good News Unlimited” nimisen evankeliointikeskuksen Auburniin, Kaliforniaan ja toimi sen johtajana
sekä saman nimisen lehden toimittajana ja matkasaarnaajana ympäri maailmaa, eläkkeelle siirtymiseensä saakka.
Desmond Ford on syntynyt Australiassa vuonna 1929
.

Vaikea teologinen ongelma: Lain ja armon suhde. 

Martti Luther sanoi, että kuka tahansa,
joka osaa selittää lain ja armon suhteen on todellinen teologian tohtori.

Ongelma on silmäänpistävä, sillä me tiedämme, että
Jumala on luonut, ja ylläpitää fysiikan-, luonnon-, syyn ja seurauksen lakejaan,
mitä nimeä näistä laeista käytettäneenkin,
muutoinhan maailmassa kaikki olisi ennalta arvaamatonta.

Kun me aamulla astumme ulos kodistamme, me tiedämme,
että emme tule nousemaan ilmaan, vaan tiedämme mitä tulee tapahtumaan.
Me tiedämme, että sade tulee aikanaan, aurinko paistaa toisinaan ja vuodenajat vaihtelevat.

Jumala on lakien Jumala,
ja kuten C. S. Lewis sanoi kauan sitten, on kaksi tosiasiaa,
joista niin uskovat kuin epäuskoiset tulevat melko pian tietoisiksi:
se että heidän pitäisi käyttäytyä määrätyllä tavalla,
mutta he eivät tee sitä.

Niinpä on olemassa myös moraalilaki.

Vieläpä pahimmatkin ihmisistä tietävät enemmän velvollisuuksia, kuin se mihin parhaimmatkaan ihmiset yltävät.
Jokainen tietää että meidän pitäisi olla ystävällisiä, sääliviä, huomaavaisia, puhdashenkisiä, totuudellisia,
mutta niiden toteuttaminen on kokonaan toinen asia.

Niin, tämä ei ole ainoastaan teologinen ongelma, vaan se on hyvin käytännöllinen ongelma meille kaikille.
Sillä meidän ihanteemme ovat kuten tähdet, me kaavailemme elämänkulkumme niiden mukaan,
mutta emme koskaan yllä tähtiemme korkeuteen.

Me ymmärrämme, että korkeammalle kuin korkeinkaan inhimillinen ajatus voi yltää, ovat
Jumala asettamat ihanteet hänen lapsiansa varten.

Ei kukaan meistä ulotu missään lähellekään edes meidän omia ihanteitamme,
ja jokaisen terve omantunto tuomitsee hänet Jumalalle kelpaamattomaksi vähintään sata kertaa päivässä.
Yksi suurimmista uskonpuhdistajista sanoi, että minä olisin kuoleman oma,
jos en tuntisi evankeliumia, koska minun omatuntoni tuomitsee minut niin monta kertaa. 

Katsokaamme erästä näkökohtaa laista;
me tiedämme mikä on oikein, mutta kukaan meistä ei saavuta sitä, sillä
meillä on langennut, syntinen luonne.

Huomaamattamme meidän jalkamme kääntyvät pahaan päin,
saastaiset mielikuvat nousevat ajatteluumme,
niin että meidän täytyy tukahduttaa ne ja sanoa 'tämä ei ole Kristuksesta'.

Paavali tunsi tämän taistelun kun sanoi;
”sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista”
(Room.7:19,24)

Apostoli Jaakob sanoi; 
”monessa kohdin me kaikki hairahdumme”
(Jaak.3:2).

Jeesus voisi sanoa; ’milloin tahansa rukoiletkin, pyydä anteeksiantoa;
”anna meille meidän syntimme anteeksi”
(Matt.6:12,14).  

Siispä Uusi testamentti pitää itsestään selvänä, että
kristityt ovat tietoisia lain vaatimuksista,
he ovat tietoisia oikeasta tiestä,
mutta heidän jatkuvaksi mielipahakseen, murheekseen ja katumuksekseen,
he eivät yllä sen täyttämiseen.  

Sitten on kysymys armosta.

Oikeastaan ei pitäisi saarnata kovinkaan paljon Jumalan lakia, koska jokainen tietää jotakin laista.
Murhaaja tietää, että hänen ei pitäisi murhata, varas tietää, ettei saisi varastaa, kavaltaja tietää, ettei saisi kavaltaa,
ja avionrikkoja tietää ettei pitäisi olla sukupuoliyhteydessä toisen naisen kanssa.

Armosta pitää todellakin saarnata, koska
me emme luontaisesti tunne armoa.

Armo on hämmästyttävä ilmestys.

Suuren Tuomarin, suuren Kaikkivaltiaan, suuren Kuninkaan, joka tietää kaiken minusta, pitäisi rangaista minua.
Hänen ei varmasti pitäisi antaa minun päästä lähelleen mihinkään missä hän elää.
Mutta armo sanoo, että Jumala ei rankaise meitä meidän syntiemme mukaan,
ei meidän pahuutemme mukaan;  
Jumala on äärimmäisen hyvä ja armelias,
antaen anteeksi pahuutemme, rikkomuksemme ja syntimme.

Luukkaan kertomuksessa vuorisaarnasta te muistatte kuvauksen, josta minä pidän eniten, siinä hän sanoo, että
Jumala on hyvä kiittämättömille ja pahoillekin.  

Nyt, kun useimmat meistä tuntevat itsensä hyvin herkkätunteisiksi kiittämättömyyden suhteen, me unohdamme,
että kun Kristus paransi kymmenen pitaalista, niin ainoastaan yksi tuli takaisin kiittämään häntä.
Vaistomaisesti me tunnemme, että kaikkien kymmenen olisi pitänyt tulla, ja me loukkaannumme kiittämättömyydestä.

Ja kuitenkin tässä on Jumala, joka on hyvä kiitämättömille ja pahoillekin,
joka lähettää sateen niin vanhurskaille kuin väärille, ja antaa aurinkonsa paistaa yhtä hyvin pahoille kuin hyvillekin.
Siksi taivaat yläpuolellamme, mistä aurinkokin paistaa, ovat jokaista varten,
ja aurinko säteilee niin että jos on vain yksi ihminen, niin sinä juuri, yksi ihminen, saat kaiken hyödyn auringosta,
edellyttäen, ettet ole piileskelemässä asuntosi sisällä.  

Jumalan rakkaus on tämän kaltaista.
Kaikki meidän syntimme ovat kuin hiekan jyviä verrattuna Jumalan rakkauden vuoreen, Jumalan armoon.
Kaikki meidän syntimme ovat kuin kipinä, joka putoaa Jumalan rakkauden valtamereen.
Jumala on halukkaampi antamaan anteeksi meidän syntimme kuin äiti,
joka haluaa mennä pelastamaan lapsensa palavasta talosta.


Mutta on melkoinen yhteensopimattomuus seuraavassa; nimittäin,
miten Jumala voi olla lakejansa ylläpitävä Jumala ja sallia meidän päästä rankaisematta?
Kuinka Jumala voi olla vanhurskas, oikeamielinen, ja sietää minua koska minä en ole oikeamielinen?
Niin, tässä on ristiriita lain ja armon välillä;
kuinka voi sama Jumala toteuttaa käytännössä molempia, ja vieläpä samoille ihmisille?

Raamatussa on paradoksi, eli näennäisesti järjenvastainen ja itsessään ristiriitainen väite:
Kristus sanoo Matteuksen 5:18,
”kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto” .
Paavali sanoo;
”laki on pyhä, oikea ja hyvä”. (Room.7:12)

Yhteenvedossaan kymmenen käskyn kahdesta laintaulusta,
Jeesus sanoi, että näissä kahdessa laintaulussa, eli näissä kahdessa käskyssä, riippuu koko raamattu. (Matt.22:36- 40)
Näistä kahdesta käskystä,
(laintaulusta, joka koski Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta, ja toisesta laintaulusta, joka koski ihmisten välisiä suhteita,)
Jeesus pelkisti rakkauden,
kun hän sanoo että ’näiden kahden rakkauden käskyjen varassa on koko raamattu’. (Matt.22:40)

No, sinä et varmaankaan halua päästä eroon rakkaudesta,
koska muutoin joutuisit hylkäämään koko raamatun.

Mutta sitten sinä osoitat raamatun tekstejä jotka sanovat

”Kristus on lain loppu”
(Room.10:4) ,
”ette ole lain alla”
(Room.6:14) ,

”pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan”.
(Kol.2:14)
”Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi”
(Gal.5:4).

Niin, sinä olet vaistomaisesti moraalisen vallinnan edessä, ja kysymyksessä on myös teologisesti vaikea pulma.
Miten Jumala voi olla lakejansa korostava, oikeudenmukainen, ja
samalla kertaa
hyvä ja armahtavainen Jumala?
Meillä on raamatullisesti vaikea kysymys.

Miten sitten pitäisi ratkaista tämä pulma?

Aloitetaan se huomioimalla, että
laki-sanaa käytetään raamatussa useissa erilaisissa merkityksissä,
ja jotakin, jota me luulemme sen tarkoittavan eniten, se tarkoittaakin vähiten.

Sanaa laki, ei käytännöllisesti katsoen koskaan käytetä tarkoittamaan vain ja ainoastaan kymmentä käskyä,
dekalogia
(kreik.deka 10 + logos sana)
        

Dekalogista meille kerrotaan toisessa Mooseksen kirjassa ja sillä on kolme erilaista nimeä:

se on liitto,
se on käskyt,
ja se on todistus.

Vain yksi noista nimistä tarkoittaa kymmentä käskyä, ja yksinomaan vain kymmentä käskyä.

16. Ja sinun pitä paneman Arckijn sen Todistuxen / jonga minä sinulle annan.”
(
2.Moos.25:16, Suomalainen Piplia, vuoden 1642 painos.)

(Myös vuoden 1776 ja 1903 käännöksissä on sana ; ’Todistuksen’.
Vuoden 1933 raamatunkäännöksessä se on korvattu sanalla; ’laki’,
ja 1992 käännöksessä sanalla; ’laki’ ja ’liiton todistuskappaleet’, jakeessa 21.
BittiPiplia 2000 tietokoneohjelmassa ei ole vuosien 1776 ja 1903 Bibliaa, siksi olen kopioinut tähän vuoden 1642 painosta.
Kääntäjän huomautus.)


18. Ja sijttecuin HERra oli lopettanut puhens Mosexen cansa Sinain wuorella /
andoi hän hänelle caxi todistuxen taulua /
jotca olit kiwestä / ja Jumalan sormella kirjoitetut.”

(2.Moos.31:18, Suomalainen Piplia, vuoden1642 painos. Vertaa käännöksiä 1933 ja 1992, joissa erilailla)

3. Ja Cuningas seisoi yhden padzan tykönä / ja teki lijton HERran edes /
että heidän piti waeldaman HERran jälken / ja pitämän hänen käskyns /
todistuxens
ja oikeudens caikest sydämestäns / caikest sielustans /
että heidän piti pitämän nämät lijton sanat jotca kirjoitetut olit täsä kirjas.
Ja Canssa mielistyi sijhen lijtton.”
(2.Kun.23:3 Suomalainen Piplia 1642. Vertaa käännöksiä 1933 ja 1992, joissa erilailla.)

31. Nijn Cuningas meni siallens / ja teki lijton HERran edes / että heidän piti waeldaman HERran jälken /
ja pitämän hänen käskyns / todistuxens ja oikeudens caikesta sydämestäns / ja caikesta sielustans /
ja tekemän caickein lijton sanain jälken / cuin owat kirjoitetut sijnä kirjas.”
(2.Aik.34:31 Suomalainen Piplia 1642. Vertaa käännöksiä 1933 ja 1992 joissa erilailla.)

Sana todistus, hepreaksi eduth, tarkoittaa todistaja, todiste, todistus.
Se, todistus, dekalogi, kymmenen käskyä, on todistus Jumalan luonteesta.
Dekalogi, kuvailee Jumalan luonnetta ihmistä varoittavassa, kieltävässä, muodossa.

Dekalogi säilyttää uskollisesti;

ensiksi uskollisuus-periaatteen,
toiseksi Jumalan palvonnan,
kolmanneksi kunnioituksen,
neljänneksi pyhyyden,
viidenneksi arvonannon auktoriteetille,
kuudenneksi rakkauden,
seitsemänneksi sydämen puhtauden,
kahdeksanneksi rehellisyyden,
yhdeksänneksi totuudenrakkauden; ei pidä antaa väärää todistusta, ja
kymmenenneksi tyytyväisyyden; ei saa edes haluta.

Dekalogi on ainoa laki maailmassa, joka ylipäätään puuttuu jo ihmisen ajatusmaailmaan; 
sinun ei pidä edes ajatella väärin.
Ja tämä on se, joka tyrmää meidät.

Useimmat meistä luulevat selviävänsä yhdeksästä ensimmäisestä käskystä ja sanovat;
hei, minä en ole huorintekijä, minä en ole varas, minä en pilkkaa.
Mutta, kun me tulemme kymmenennen kohdalle, me olemme vaikeuksissa.
Ehkä me tänään katsoimme ikkunasta ulos ja näimme naapurimme uuden auton ja sanoimme,
’voi pojat minulla pitäisi olla tuo auto’.
Meillä ei pitäisi olla tuollaista ajatusta, sillä se on kateutta, halua, himoa. 

Siis, ainoa sana koko raamatussa, joka tarkoittaa dekalogia ja yksinomaan vain sitä,
on sana todistuksen, ja sekin vain silloin kun se liittyy pyhäkön asioihin.

(varmistu väitteestä napsauttamalla osoitetta:  http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1094882270092&search=todistuksen&rng=0&
submit1=Hae&ref=Jes.+40:30-31&ctx=0&mod1=FinBiblia&mod2=FinRaam&mod3=FinPR  )


Niinpä kun tullaan raamatun viimeisen kirjan, luvun 15 jakeeseen 5 (VKR), se sanoo että

”todistuksen majan temppeli taivaassa avattiin”,

toisin sanoen siellä, taivaan temppelissä, oli todistuksen maja eli dekalogin arkki.
Jos todistus-sanaa ei käytetä yhdessä pyhäkön kanssa niin
sillä voi olla sen tavallisemmin käytetty todistus-sanan merkitys. 

Niin, ensimmäiseksi, yrittäessämme ratkaista tätä vaikeaa pulmaa,
meidän pitää yrittää saada sanojen määrittelyt selviksi, johdonmukaisiksi,sillä
raamatussa laki-sanalla tarkoitetaan paljon muutakin kuin vain kymmentä käskyä.


Jeesus sanoo, "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?” (Joh.10:34 VKR)
ja hän viittaa tässä psalmeihin.
Hän selitti heille mitä on kirjoitettu laissa, ja profeetoissa, sekä psalmin koskevan häntä itseään, ja siinä
se, laki, tarkoittaa Mooseksen kirjoja, Pentateukkia.

Paavalin kirjeessä Galatalaisille laki tarkoittaa uskonnon juutalaista järjestelmää.
Jos yrität ensiksi tulla juutalaiseksi, tarkoituksena muuttua kristityksi,
unohda se, sillä silloin sinä olet eronnut Kristuksesta.  

Toisinaan laki-sanaa käytetään ilmaisemaan mielessämme heräävä mielijohde, heräte.
"Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta." (Room.7:21)
eli tässä se on meissä olevan synnin voimanlähde.

Siispä me aloitamme pulmamme selvittämisen sanomalla; 'hei, meidän täytyy olla tarkkoja sanojen merkityksen määrittelyssä'.
Toiseksi,
kun tulemme Uuteen testamenttiin ja havaitsemme vieläpä samassa kirjassa vastakkaisia väitteitä,
niin meidän pitää kysyä, kuinka voin saattaa sopusointuun nämä vastakkaiset väitteet.

Niinpä voin lukea Roomalaiskirjeestä 7:12,14, (VKR) että
"laki on
kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä,... laki on hengellinen,"  
ja tässä kohdin Paavali viittaa dekalogiin.
sillä edellä olevissa jakeissa hän  kertoo meille mikä laki hänellä oli mielessä.

Paavalille dekalogi on yksi osa laki sanastoa.

Kun hän luki kymmenennen käskyn, hän sanoo että

”vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin.
Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse."
…    synti heräsi eloon ja minä kuolin.”
(jakeissa 7,9,10).

Niin, Paavali sanoo lakia hengelliseksi ja tässä kohdin hän tarkoittaa dekalogia
ja tältä näkökannalta katsoen, jota Paavali tarkoittaa,
se on ’pyhä, se on oikea, ja se on hyvä’.

Sitten, seuraavassa luvussa hän sanoo, että
kun sinä olet kääntynyt, niin lain vanhurskaus täytetään meissä.

Ja edelleen luvussa 13,
kun hän puhuu kristittyjen velvollisuuksista, kuuliaisuudesta,
hän viittaa moniin käskyihin Dekalogissa:

älä tapa, älä varasta, älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi, ja niin edelleen. 

Roomalaiskirje on hyvin selvä.

Salli minun lukea sinulle vain muutamia jakeita kirjeen alkuosasta, näyttääkseni
ettei meidän pidä ymmärtää väärin Paavalia,
jonka tavallisesti oletetaan olevan lakia vastaan, 


Luvussa 2 hän sanoo:
”17. Kuinka siis on? Sinä sanot itseäsi juutalaiseksi, sinä luotat lakiin ja ylpeilet Jumalastasi.
18. Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.
19. Sinä uskot olevasi sokeiden opastaja ja pimeydessä elävien valo,
20. ymmärtämättömien kasvattaja ja kokemattomien opettaja,
kun sinulla on tieto ja totuus hallussasi lakiin kirjoitettuna.

21. Kun siis opetat muita, etkö opetakaan itseäsi? Varastatko itse, vaikka julistat, ettei saa varastaa?
22. Teetkö itse aviorikoksen, vaikka kiellät muita tekemästä?
Anastatko itsellesi temppelien aarteita, vaikka inhoat epäjumalia?

23. Kuinka sinä, joka ylpeilet laista, häpäiset Jumalaa rikkomalla lakia?” 

Niin, tässä on mies, jonka on oletettu kaikkein usein olevan lakikäsitettä vastaan, 
ja tästä me pääsemme käsitteeseen
antinomia
(kreik. anti’  vastaan + nomos laki). 

Antinomia on eräs vanha harhaoppi, joka on ollut tunnettu jo vuosisatoja, siinä kristityiksi itseään nimittävät väittävät,
ettei ole mitään lakeja, on vain rakkaus.
Antinomisti on siis lakia vastaan kiivailija.

Paavali ei ole antinomisti kuten myöhemmin tulemme huomaamaan, sillä
Paavali on lakia, dekalogiakin vastaan vain silloin kun sitä käytetään keinona pelastua,
hän ei ole milloinkaan sitä vastaan kun sitä pidetään käyttäytymisnormina.

Salli minun toistaa tuo edellä lainaamani viimeinen raamatun jae, joka vahvistaa edellisen väitteeni:

”sinä, joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa?”
(jae 23, VKR).

Eli Paavali sanoo, että sinä häpäiset Jumalaa, jos olet välinpitämätön lain suhteen.
Ja sitten 3 luvun viimeisessä jakeessa:
”31.
Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon?
Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.”

Niin, tässä Roomalaiskirjeessään, luottaessamme Uuden testamentin kirjoituksiin,
Paavali sanoo; ’me vahvistamme sen mitä laki sanoo’.
mutta Kolossalaiskirjeen toisessa luvussa ja Efesolaiskirjeen toisessa luvussa hän kuitenkin sanoo, että
"Hän (Kristus) on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen," (Ef.2:15, KR)

Voi Paavali, miten saada sopusointuun sinun niin vastakkaisilta vaikuttavat kirjoituksesi?

Me saamme ne sopusointuun palauttamalla mieliimme sen mitä sanoin aikaisemmin.
Uusi testamentti, ja nimenomaan apostoli Paavali, ovat lakia vastaan pelastuksen keinona.
Me emme enää ole lain alaisena liittona, sopimuksena Jumalan kanssa, pitää laki pelastuaksemme.
Tosiasiassa ei vanhan liiton Israelkaan koskaan ollut lakiliitossa Jumalan kanssa pelastuksen ehtona,
sillä kun Jumala antoi heille kymmenen käskyä, niin hän antoi heille myös pyhäkön ja uhripalveluksen.

Sillä siinä pyhäkön kaikkeinpyhimmässä olevassa arkussa, jossa kymmenen käskyn laintaulut säilytettiin, oli kantena
"armoistuin"
,
(kts.2.Moos.25:21,22; 3.Moos.16:2; 4.Moos.7:89, VKR –33 ja Biblia –03.  Vrt. em. kohtia nykyiseen –92 kirkkoraamattuun,
joka puhuu vain arkun kannesta.)
jonka päälle uhrieläinten verta pirskotettiin ja seurakunnalle annettiin synnit anteeksi.
(3.Moos.16:14,15)


Niin, todellisuudessa Dekalogin täyttäminen, eli kymmenen käskyn noudattaminen ei milloinkaan ole ollut keino pelastua.

Mutta koska me kaikki olemme syntyneet farisealaisiksi, hurskastelijoiksi, teeskentelijöiksi,
niin me todella yritämme ansaita pelastuksemme,
me haluamme kerätä pisteitä kuin partiopojat partiotaitokilpailussa.
’Herra katso mitä olen tehnyt tänä aamuna, vaikka minä olisin voinut olla tekemättä sitä,
mutta minä olen sen vaan tehnyt, olen tehnyt enemmän kuin minulta vaaditaan,
katso nyt ja pane se muistiin hyväkseni.’       

Todellakin, me kaikki olemme syntyneet fariseuksiksi, hurskastelijoiksi, se on meissä vaistomaista, meille ominaista.
Siksi me niin nopeasti puolustamme itseämme,
ei kukaan voi syyttää meitä mistään, ilman ettemme välittömästi alkaisi kiistää syytettä.
Minä puhun kokemuksesta.
Se on vaistomaista meille, me olemme farisealaisia,
meillä on halu pitää kiinni näkemyksestämme olla erittäin hyviä,
emme sellaisia kuin toiset ihmiset.

Luukkaan 18 luvussa kerrotaan kaikkein paras raamatullinen hupijuttu.
Siinä fariseus sanoo itsekseen, "etten minä ole sellainen kuin muut ihmiset",
mutta jokainen meistä on sellainen,
vieläpä me itserakkaasti ajattelemme;
’no, olenpa iloinen etten ole sellainenkaan kuin tuo omahyväinen fariseus.
Mutta me olemme luonnostamme fariseuksen kaltaisia.

Lakia ei annettu vasta syntiinlankeemuksen jälkeen,
ei vasta kapinoinnin jälkeen Jumalaa vastaan,
eikä lakia koskaan annettu tekemään ihminen taivaskelpoiseksi.
Ihmissydän on aina yrittänyt tavoitella lakisääteistä tietä vanhurskauteen,
se tuntuu helpolta noudattaa; älä tee huorin, älä varasta.
Se näyttää helpolta, mutta me unohdamme, että
dekalogi mainitsee vain lain periaatteen pahimman synnin,

Kristus paljasti tämän periaatteen kun hän sanoi:

”Jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä,
on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan”
  (Matt.5:28) .

Tällä hän osoitti, että
laki yltää ajatuksiin saakka.

Kun Karl Barth luki tämän, niin hän sanoi; ’tällä tavoin hän osoitti meidät kaikki avionrikkojiksi’, mutta 
Kristus sanoi edelleen; ’jokainen joka vihaa veljeänsä on sydämessään murhaaja’.

Luotuamme ensi silmäyksen lakiin me kuvittelemme; tämähän on helppoa,
minä pidän tästä, minä voin päästä taivaaseen tätä tietä,
kunnes me tulemme kymmenennen käskyn kohdalle,
joka ”tyrmää” meidät.


Kymmenenteen käskyyn päästyämme me tavallisesti olemme jo niin varmoja oikeamielisyydestämme,
että hyppäämme sen yli.
Mutta kymmenes käsky sanoo, että sinun ei pidä edes ajatella väärin, sinun ei pidä haluta mitään sellaista,
jota Jumala ei ole sinulle antanut, se on aika kovaa puhetta.

Niinpä muistutan, että sopusointu Uudessa testamentissa
ja erityisesti Paavalin kirjoituksissa saavutetaan kun muistetaan, että
Uusi testamentti ja Paavali ovat lain käyttöä vastaan pelastuksen ansaitsemisessa.

Siksi Galatalaiskirje uudelleen ja uudelleen nuhtelee ihmisiä jotka noudattavat lakia ansaitakseen pelastuksen,
ja kaikkein kovimmat moitteet esiintyvät tässä kirjeessä.
Luen 5. luvusta näin:
”2. Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne,
niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.

3. Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä,
että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.

4. Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi;
te olette langenneet pois armosta.”

VKR.

Niin, jos yritetään kelvata Jumalalle lakia noudattamalla, silloin ollaan langettu pois armosta.

Sovellettaessa lakia sen laajassa merkityksessä, se tarkoittaa juutalaisten uskonnon järjestelmää.
Dekalogissa ei mainita mitään ympärileikkauksesta, vaikka Paavali viittaa siihen 12 kertaa kirjeessään Galatalaisille.
Mutta periaate on sama, kuka tahansa,
joka hyvyytensä kautta toivoo saavuttavansa vanhurskauden,
on jäänyt ilman sitä, on menettänyt sen.

Me emme koskaan voi vanhurskautua, pelastua, olemalla hyviä.

Niinpä on tärkeää, että minun pitää tulla juuri sellaisena kuin minä olen;
saastaisuudessani, likaisuudessani, heikkoudessani, kateudessani, himoissani, ahneudessani ja vihassani.
Minun pitää tulla juuri sellaisena kuin olen, ilman muuta puolustelua kuin että Jeesuksen veri on vuodatettu minun puolestani --- 
Herra minä tulen!

Niin, Uusi testamentti on lakia vastaan keinona pelastua, vanhurskautua,
mutta sen puolesta, että laki on annettu meille elämänohjeeksi, normiksi käyttäytyä.
 

Monia kirjoja on kirjoitettu tästä kysymyksestä viimeisen neljänkymmenen tai viidenkymmenen vuoden aikana.
Luulenpa, että minulla on kirjastossani puolen tusinan tutkijan kirjoittamia teoksia, joissa on erilaisia näkökulmia asiasta.

John Barclay, Glasgowin yliopiston arvostettu tutkija, sanoi sen mitä monet ihmiset eivät ole huomanneet,
nimittäin että Paavali, sitä mukaa kun hän kasvaa tiedossa ja kokemuksissa,
tulee yhä enemmän tietoiseksi kamppailusta, joka hänellä on tekopyhyyden, farisealaisuuden kanssa.  

Galatalaiskirje on kokonaan ihmisistä, jotka
yrittävät ansaita pelastuksen juutalaisten seremonialakien kautta.
Kun puolestaan Roomalaiskirje keskittyy suurelta osin moraalilaille,
se on pääasiallisesti Dekalogin asioita roomalaisille.  

Kun tullaan Filippiläiskirjeeseen on Paavalin julistus selvää,
”Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi,
vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin,”
(Fil.3:12 VKR). 

Tässä on mies, joka sanoo että on vain yksi tie,
jota pitkin hän on edelleen rientämässä saavuttaakseen voiton,
ei kuitenkaan lain kautta, virheettömänä, vaan syntisenä, lainrikkojana.

Tiedät varmaan, että kun hän kirjoitti tämän Filippiläiskirjeen,
niin hän oli vankilassa, odottamassa teloitustaan.
Filippiläiskirje on yksi hänen vankilassa kirjoittamiaan kirjeitä ja
tällä kertaa Paavali on menossa kuolemaan,
mutta hän ei sano; 'no, minähän olenkin jo pyhittynyt täydelliseksi.'  

Niinpä kristityt aina vetoavat ryöväriin ristillä.
Meillä ei ole "käsissämme" yhtään mitään lisäystä tuotavaksi pelastuksen armoon.
Spurgeon sanoi tämän niin usein, että yksi hänen kuulijoistaan ilmoitti kyllästyneensä Spurgeonin saarnaan
"tyhjistä käsistä".
Mutta Spurgeon teki oikein toistaessaan sitä jatkuvasti, koska me kaikki ajattelemme toimittavamme jotakin Jumalalle.
Me annamme Jumalalle jotakin vain silloin kun me torjumme houkutuksen pahaan tai teemme jotakin hyvää.
Tässä on kaikki antamisemme.  

Jokainen meistä on ristillä olleen ryövärin kaltainen viimeiseen päiväämme saakka,
koska meillä ei ole mitään tarjottavaa.

Me emme voi toimittaa mitään hänen asioista, koska me kompastelemme vaeltaessamme.  

Raamattu puhuu usein kristityn vaelluksesta, mutta se vaellus ei ole mitään muuta kuin alituista kompastelua.
Pyhittyneinkin kristitty maan päällä  joutuu sanomaan, ’Jatkuvasti minä kompastelen ja lankean,
epäonnistun puheessa ja toiminnassani edustaa Kristusta, langeten ja nousten uudelleen, epätoivoisena ja toivoen’.
Kaikkein kypsimmänkin kristityn on myönnettävä tämä. 

Ja tämä on se asia mitä Paavali tarkoitti, kun hän sanoi, ”Minä viheliäinen ihminen,” (Room.7:24, VKR) 
Paavali ei ollut tekemässä aviorikosta, hän ei ollut varastamassa, hän ei ollut pilkkaamassa Jumalaa,
hän ei palvellut epäjumalia;
mutta hän sanoi, minä en rakasta Jumalaa tarpeeksi, minä en rakasta lähimmäisiäni tarpeeksi,
minä en ole täynnä ylistysmieltä,
minä en ole riittävästi kiitollinen, minä en ole tarpeeksi hengellinen,
maailma on liian läheinen minulle, se houkuttelee minua liian paljon, minunhan pitäisi olla kuollut sille.  

Kristuksen ristin luona on kolme ristiinnaulitsemista;
Jumalan Poika ristiinnaulittuna,
minut ristiinnaulittuna yhdessä Kristuksen kanssa,
ja maailma ristiinnaulittuna minulle.

Mutta Paavali sanoi; minä en pohjimmiltani tunne niitä, minua houkutellaan lihan himolla, silmäin pyynnöllä,
elämän korskeudella.
Minulla ei pitäisi olla kamppailua näiden kanssa, mutta ne kiskovat minua,
minä viheliäinen ihminen.  

Niin, Uusi testamentti on lakia vastaan menetelmänä pelastua.
Me emme ole koskaan tarpeeksi hyviä ansaitaksemme pelastuksen,
me kaikki olemme viimeiseen elinpäiväämme asti kuten ryöväri ristillä.  

Mutta Uusi testamentti opettaa lakia käyttäytymisnormina, elämisen ohjeena.
Niinpä kun sinä luet raamatusta:
”Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto,”
(Matt.5:18)
niin Kristus jatkaa puhumalla dekalogin käskyistä.

Hän opettaa, että kristityn täytyy pitää kiinni näistä ihanteinaan, joita kohti hän ponnistelee.
Ja huolimatta monista kompastumisistaan ja monista lankeemuksistaan hän ei hylkää lakia,
se pysyy, se on yhtä vakaa kuin taivaat,
koska se on Jumalan luonteen kuva.  

Me emme voi poistaa sitä, sillä kaikki ne käskyt osoittavat sen mitä Jumala on luonteeltaan.

Jumala on puhtaus, hän on totuus, hän on rehellisyys, hän on rakkaus.
Niinpä me emme koskaan voi päästä eroon niistä, mutta meidän täytyy päästä eroon väärästä asenteestamme,
nimittäin ajattelusta, että me voimme ansaita jotakin pelastuaksemme.

Me olemme armon kerjäläisiä viimeiseen hengenvetoomme saakka.

Haluan päättää tämän aiheen kuvauksella raamatusta.
Katsokaamme Paavalin kirjettä Filemonille.
Siinä on suurenmoinen opetus laista ja armosta.
 

Te löydätte tämän lyhyen kirjeen juuri ennen Heprealaiskirjettä ja todennäköisesti tunnette kirjeen taustankin.
Paavali on vankilassa ja karannut orja tulee tapaamaan häntä.

Tämä karannut orja on ryöstänyt isäntänsä omaisuuden Kolossassa ja pakenee Roomaan saakka,
aikoen nauttia elämästä hurjasti juhlien, ja hän tekee sen, mutta rahat loppuvat.
Hän menettää ystävänsä, aurinko laskee, ryöstetty omaisuus on mennyt, tuhlaajapoika menee itseensä.
Niin, tässä on nyt rutiköyhä rosvo, orja Roomassa.  

Sitten hän tapaa kristityn orjan.
Kristitty sanoo; ’minä haluan sinun tapaavan erään tärkeän henkilön.
Me menemme vankilaan ja siellä me keskustelemme erään vangin kanssa,
hänen nimensä on Paavali’.  

Ja Paavali tuo hänet Kristukselle ja siksi rosvo sanoo;
kuuntele Paavali, minun on tunnustettava sinulle, en voi salata sitä,
minä olen karannut orja ja rosvo.

Paavali sanoo; ’kuka on sinun isäntäsi’.
’Filemon oli isäntäni’.
Paavali sanoo; ’Odota, tämä on Jumalan johdatusta, minä tunnen isäntäsi,
minä tutustutin hänet Kristukseen kuten sinutkin’.
Sitten Paavali sanoo; ’mitä luulet, että sinun pitäisi tehdä?’ ,
ja orja sanoo; ’minun pitäisi mennä takaisin, mutta isäntäni voi naulita minut ristille.’

Karanneet orjat usein ristiinnaulittiin.
Kristityillä oli orjia mutta he kohtelivat heitä paremmin.
Paavali sanoo, että Filemon ei tule ristiinnaulitsemaan sinua, minä annan sinulle kirjeen mukaasi.

Tämä raamatun epistola on se kirje,
ja minä haluan sinun panevan merkille muutamia jakeita siitä.  

Kirjeen alussa Paavali tervehtii Filemonia ja hänen vaimoaan ja puhuu armosta ja rauhasta,
ja sivumennen sanoen, tämä on aina järjestys raamatussa.
Sinä et koskaan saavuta ensin rauhaa ja sitten armoa,
sinulla voi olla rauha ainoastaan sen jälkeen, kun olet ensin vastaanottanut armon,
ja armo ei ole mitään muuta kuin Jumalan aktiivinen ansaitsematon rakkaus toiminnassa.
Niin, kun me vastaanotamme tämän aktiivisen ansaitsemattoman rakkauden, silloin meillä on rauha.

Siis, armo ja rauha.
Jae 4:
Paavali sanoo; ’muistan sinua rukouksissani’.
Jae 5: ’sinulla on hyvä maine; rakkautta ja uskoa’.
Jae 6: ’rukoilen että sinun uskosi olisi väkevä kaiken hyvän tuntemisessa’.
Jae 7: ’sinä olet antanut paljon iloa ja lohdutusta kaikille pyhille’.  

Ja nyt kiinnitä huomiosi jakeesta 8. eteenpäin.
Sillä tässä, kun verrataan nykyiseen kirkkojärjestelmään, on ensimmäisen kirkon piispa tai paavi,
mutta pane merkille Paavalin kielenkäyttö:

8. Vaikka minulla on Kristuksen antama valta määrätä, mitä sinun tulee tehdä,
9. niin minä rakkauden nimessä mieluummin vain vetoan sinuun tällaisena kuin olen”. (KR)  

Paavali oli tuolloin jo vanha mies, noin kymmenen vuotta minua nuorempi,
mutta hän oli kuluttanut itsensä loppuun levittäessään kaikin voimin evankeliumia.  

Vasta nyt, kun Paavali on lähes puolivälissä kirjettä, hän mainitsee karkulaisen,
eikä hän sano, ’Minä vetoan sinuun karanneen orjasi puolesta’,
vaan hän sanoo,
10. pyydän sinua poikani puolesta, jonka minä kahleissani synnytin,” (VKR).
(”vetoan sinuun poikani Onesimoksen puolesta, jonka isäksi olen vankina ollessani tullut” KR).

’Sinun orjasi on uudestisyntynyt, hän on uusi ihminen, älä kohtele häntä ikään kuin hän olisi entinen mies’.

Nimi Onesimos merkitsee hyödyllinen.
Paavali käyttää sanaleikkiä.
Pieni leikinlasku auttaa asioita tulemaan helpommin hyväksytyksi.

Tunnen miehen, joka sanoi ettei hän elämänsä aikana ole koskaan kärsinyt stressistä.
Kuinka minä kadehdinkaan tuota miestä, hän on aivan päinvastainen kuin minä, minä reagoin nopeasti stressiin,
mutta tuolla miehellä on tapana aina vitsailla, ja ehkäpä hän vitsaili myös tuossa stressiasiassa. 

Paavali harrastaa siis sanaleikkiä kun hän sanoo:
11.
Ennen hän oli sinulle hyödytön, nyt hänestä on hyötyä sekä sinulle että minulle.*”

Toisin sanoen, menneisyydessä hän ei ollut elänyt nimensä mukaisesti.
Mutta nyt hän haluaa elää, nyt hän tulee elämään nimensä mukaisesti, jos sinä sallit sen.
11. sinulle ennen hyödyttömän, mutta nyt sekä sinulle että minulle hyödyllisen;
12. hänet minä lähetän sinulle takaisin, hänet, se on: oman sydämeni.”
’Ole varovainen siinä miten kohtelet häntä, sillä hänessä sinä olet tekemisissä minun kanssani,
hän on minun, hän on poikani, sydämeni, minä luotan sinun rakkauteesi.

 13. Pitäisin hänet kyllä mielelläni täällä, niin että hän palvelisi minua sinun puolestasi,
kun olen evankeliumin vuoksi vankina.”
’Muista Filemon, sinä et voi tehdä paljonkaan hyväkseni,
koska minä olen vankilassa täällä Roomassa ja sinä olet kaukana Kolossassa,
sinä olet vapaa, minä olen vanki, mitä sinä teet minun hyväkseni?

Mutta tämä karkuri on tehnyt paljon hyväkseni ja minä olisin voinut pitää hänet täällä.
Sinun sijastasi hän saattaisi olla jäänyt palvelemaan minua, joka olen evankeliumin tähden kahleissa.
En kuitenkaan halua tehdä mitään ilman sinun suostumustasi.’ 

Sinähän tiedät että vihamme syttyy, jos meitä pakotetaan.
Avioliitossakin tämä on ongelma, mies ajattelee että vaimo ”pompottaa” häntä oikukkailla vaatimuksillaan,
kun taas toisaalta, vaimo tuntee itsensä pakotetuksi seuraamaan miehensä tahtoa,
me emme pidä pomoilusta.
Koska me olemme syntisiä niin me olemme harmissamme jopa Jumalan käskyvallasta,


ja niinpä Paavali sanoo,
14.
”ilman sinun suostumustasi en tahtonut tehdä mitään”,
’minä en ole pomoilemassa sinulle Filemon, tämä on pyyntö’,
’että sinun saamasi hyöty ei olisi ikään kuin pakko, vaan että se olisi sinun tahtosi’,

--- ja kaiken kaikkiaan, Jumalahan odottaa meidän ihmisten suostuvan hänen tahtoonsa tällä samalla periaatteella.

Jos sinä menet kirkkoon haluttomasti, ikään kuin pakosta, olisi parempi että olisit jäänyt kotiin,
jos sinä suret jokaista senttiä, jotka panet kolehtiin, olisi parempi ettet antaisi lainkaan,
sillä ainoastaan iloisen antajan lahja on Jumalan mielen mukainen.  

15. ”Ehkäpä hän sentähden joutui eroamaan sinusta”,
Paavali ei sano että orja karkasi, vaan että hän lähti matkalle,
miten hienotunteinen Paavali onkaan.
’Ehkäpä hän sen tähden joutui eroamaan sinusta ajaksi, ymmärräthän Filemon sen olevan vain väliaikaista,
Jumala johti niin että hän meni pois, saadakseen hänet kääntymään ja tulemaan takaisin.

Sinunhan olisi pitänyt tulla auttamaan minua, ja sinun olisi pitänyt kertoa hänelle siitä,
ehkäpä hän sen tähden joutui eromaan sinusta ajaksi, että saisit hänet takaisin iäksi.
Älä ristiinnaulitse häntä, vapauta hänet, anna hänelle anteeksi ja julista hänet vapaaksi, älä kohtele häntä enää orjana’,

”vaan orjaa enempänä: rakkaana veljenä, ylen rakkaana jo minulle, kuinka paljoa enemmän sitten sinulle,
sekä ihmisenä että Herran omana!”.
(jae 16, VKR)

Vetoamalla rakkauteen, armeliaisuuteen ja kiitollisuuteen Paavali panee orjan isännän ahtaalle.

’Sinä tulet rakastamaan häntä enemmän kuin minua, jos toimit oikeudenmukaisesti tässä asiassa,

”jos siis pidät minua toverinasi” (jae 17 VKR).
Tässä on huippukohta; jos sinä pidät minua toverinasi
”niin ota hänet luoksesi niin kuin minut”
(jae 17, VKR).
Eikö tämä ole ihmeellinen suostuttelu? 

”Jos siis pidät minua toverinasi, niin ota hänet luoksesi niinkuin minut;
mutta jos hän on tehnyt sinulle jotakin vääryyttä tai on sinulle jotakin velkaa, niin pane se minun laskuuni,
Minä, Paavali, kirjoitan omalla kädelläni: "Minä sen maksan";” 
(jae 17,18, 19, VKR).

Hän ei sano; minut viedään kohta mestattavaksi,
ehkä hän tarkoittaakin maksavansa seuraavassa maailmassa.  

Martti Luther sanoo; ’minä luulen että me kaikki olemme Jumalan onesimoksia.
Tällaisessa tilanteessa jokainen meistä on Jumalan sallimuksen ohjauksessa.
Me kaikki olemme hylänneet Jumalan, me kaikki olemme varastaneet häneltä.

Kun muistelen nuoruuteni varhaisia vuosia, niin toimin silloin täysin huolettomasti, ellei lopputuloksena ollut minun itseni
vahingoittuminen.
Sinä annat itsestäsi Jumalalle vain ”palan”, ”hitusen puun lastuista”, sinä menet kirkkoon sunnuntaina, kuten minä tein,
ja siinä kaikki.
Sinä kuvittelit maksaneesi Jumalalle sen osan joka sinun kuuluu antaa ja nyt sinä voit päästä takaisin hauskanpitoon.  

Me kaikki olemme kapinoitsijoita, me kaikki olemme varkaita, me kaikki olemme varastaneet Jumalalta,
ei kukaan meistä syntynyt kristityksi, me kaikki menimme omille teillemme,
me kaikki käytimme kykyjämme ikään kuin ne olisivat vain omiamme,
me kaikki olemme käyttäneet aikaamme ikään kuin se olisi meidän,
me kaikki olemme käyttäneet rahaamme ja omaisuuttamme ikään kuin ne olisivat meidän,
me emme ymmärtäneet olevamme vain taloudenhoitajia’.

Kuten Martti Luther sanoo, me olemme Jumalan onesimoksia.
me olemme hylänneet Jumalan, me olemme ryöstäneet häneltä.

Mutta nyt me olemme tulleet Kristuksen luokse, jota Jumala pitää ”toverinaan”,
ja Kristus ottaa meidän kätemme, tuo meidät takaisin Jumalan luo ja sanoo isälle,
’sinä pidät minua ”toverinasi”, niin ota tämä syntinen luoksesi niin kuin minut.

Mitä tahansa vääryyttä hän on tehnyt sinua vastaan, niin minä maksoin sen ristillä’.

Eikö tämä ole kaunis kuvaus, tämä on huippukohta;
'jos sinä pidät minua sen tähden ”toverinasi” niin vastaanota hänet kuten minut'.

Tämä on se mitä Kristus sanoo isälleen jokaisesta syntisestä;
'kun sinä pidät minua ”toverinasi”, ota hänet luoksesi,
vastaanota hänet ikään kuin se olisin minä'.   

Tämä on evankeliumin ihmeellinen asia kristityille;
meitä kaikkia pidetään yhtä vanhurskaina kuin Kristus,
vaikka me olemme kulmakarvoja myöten ”mudassa lipsumisiemme” takia.

Meidät kaikki lasketaan yhtä kelvollisiksi taivaaseen kuin Kristus,
tätä on evankeliumi Uudessa testamentissa,
se on vanhurskauttamista uskon kautta.

Kristusta pidettiin syntisenä ja kohdeltiin meidän ansiomme mukaan,
jotta meitä voitaisiin kohdella hänen ansionsa mukaan,


kuitenkin vaikka häntä pidettiin syntisenä ei se tehnyt häntä syntiseksi,
ja se että meidät luetaan vanhurskaiksi ei tee meitä synnittömiksi.

Minä olen se sama vanha heppu kuin ennenkin,
paitsi että Pyhä Henki on tullut ja minulla on uusi motivaatio ja uusi voima elää ja toimia,
jos toimin yhdessä Hengen kanssa.

Sitten jakeessa 21.
Kirjoitan tämän luottaen siihen, että täytät pyyntöni, ja tiedän, että teet enemmänkin kuin pyydän;
sillä uskon, että sinä et ainoastaan anna hänelle anteeksi vaan sinä vapautat hänet orjuudesta',
ja sitten seuraa tämä viimeinen machiavellistinen "tönäisy".
'Onko sinulla majapaikka valmiina minua varten, sillä aion tulla käymään luonasi Filemon,
ja heti kun sanon sinulle; 'mitä kuuluu'? minä tulen esittämään myös toisen kysymyksen ;
miten on Onesimoksen laita?'
 

Paavali panee Filemonin todella ahtaalle,
kuitenkin kaikkein hyväntahtoisimmalla, ystävällisimmällä rakkaudella. 
'Filemon sinun olisi parasta tehdä niin kuin minä ehdotan, koska tulen ensimmäiseksi vierailemaan sinun luonasi,
kunhan pääsen pois tästä paikasta, joten pane kuntoon minulle yösija. (Jae 22)

Ja sitten Paavali lopettaa kirjeensä hänelle ominaiseen Jumalan armon toivotukseen.  

Tämä on pieni kirje laista ja armosta,
Onesimos on rikkonut lakia, hän on varastanut, hän kuuluu toiselle herralle, hän on rosvo ja karkuri,
mutta armo tulee mukaan ja toverina pidetyn huomattavan henkilön takia lain rikkomista ei oteta huomioon. 

Roomalaiskirjeessä sanotaan että Jumalan on mahdollista olla vanhurskas siitä huolimatta,
että hän vanhurskauttaa jumalattoman, joka uskoo Jeesukseen. (Room.4:5)  

Kuinka Jumala voi antaa synnit anteeksi ja kuitenkin olla oikeudenmukainen?

Hän valitsi sellaisen syntien anteeksiantamisen tien, joka muuttaa minun sydämeni
ja saa aikaan minussa suunnan kohti oikeudenmukaisuutta,
kohti Jumalan tahdon tapahtumista maan päällä,
(Matt.6:10)
ei kohti minun omia saavutuksiani. 

Syntiset ovat nyt sopusoinnussa lain kanssa, jota he ovat rikkoneet.

Tässä elämässä he jatkuvasti lankeavat,
suunnistaessaan kohti oikeudenmukaisuutta,
mutta heidän sydämensä on nyt sopusoinnussa lain kanssa.

Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain” (Room.3:31, VKR).
Me sanomme Kristuksen kanssa: 

”Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun
sydämessäni." (Ps.40:9, VKR)

Paavalin kirje Filemonille on suurenmoinen kuvaus siitä miten ratkaista vaikea pulma,
paradoksi pyhyyden, lain, ja armeliaisuuden ja armon välillä.

Risti on tämän ratkaisun symboli.

Aiheisiin